Työn iloa eläkkeellä

Hoiva-alan kouluttaja Anja Roikonen 10 vuotta Arffmanilla

Kun kotkalainen terveysalan lehtori Anja Roikonen jäi eläkkeelle syksyllä 2012, hänestä tuntui, ettei ura ole vielä ohi. 

Eläkkeen saavutettuaan moni haluaa viettää ansaittuja eläkepäiviä ja täyttyy elämän levolla ja harrastuksilla. Pitkän ja vaiheikkaan työuran jälkeen Roikosella kuitenkin vielä riitti annettavaa työelämälle. 

“Jos maratonejakin olen juossut tähän asti, niin miksi en töitäkin jaksaisi pienen tauon pidettyäni?” hän muistelee ajatelleensa.

Vuoden verran levättyään hän kiinnitti huomion avoimeen työpaikkaan lähihoitajien kouluttajana Arffmanilla. Hän haki ja sai paikan.

 
Opiskelijoita lähihoitajista sosiaali- ja terveysalan kotoutujiin

Arffmanin terveysalan kouluttaja Anja Roikonen on sen jälkeen kymmenen vuoden aikana ehtinyt opettaa erilaisissa hoiva-alan koulutuksissa usealla paikkakunnalla.

Ensimmäinen kurssi oli hoiva-avustajakoulutus Roikosen kotikaupungissa Kotkassa. Sen jälkeen hän koulutti lähihoitajia ensin Mikkelissä ja sitten Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Matka jatkui Suomussalmen kautta Keski-Suomeen kouluttamaan sosiaali- ja terveysalan perusteita. 

“Suoritin myös näyttömestaritutkinnon Arffmanilla ollessa, ja otin lähihoitajien osatutkintojen näyttöjä vastaan muun muassa Kuhmossa, Nurmeksessa ja Jyväskylässä.” Roikonen kertoo. 

Vuosina 2020–2023 Roikonen teki suurimman osan työajastaan hoiva-, sosiaali- ja terveysalalle suuntautuvissa kotoutumiskoulutuksissa, joita hän toteutti yhdessä suomen kielen opettaja Hannele Lipposen kanssa. Roikonen kiittelee Lipposta hyvästä yhteistyöstä vuosien aikana “Suuret kiitokset Hannelelle!”

Anja Roikosen työ Arffmanilla on ollut projektiluontoista: kun yksi kurssi on päättynyt, pian on yleensä tarjottu toista jossakin muualla. Roikoselle tällainen vaihtelu sopii mainiosti. 

 
Työ Arffmanilla on itsenäistä ja antaa sisältöä elämään 

Anja Roikosesta huokuu pitkä kokemus ja samalla avoin uteliaisuus elämää ja uuden oppimista kohtaan. Häntä kuunnellessa toivoo, että voisi itsekin löytää saman elämänasenteen.

”Ihminen kehittyy koko ajan, se ei lakkaa eläkkeelläkään. On hienoa oppia ja opiskella uusia asioita koko elämänsä ajan. Nautin siitä, miten opin uutta esimerkiksi lapsenlapsiltani”, hän iloitsee.

Arffman on kasvanut paljon kymmenessä vuodessa. Roikosen aloittaessa henkilökuntaa oli alle sata ja nyt heitä on yli kaksinkertaisesti. 

Työtä on ollut hyvä tehdä, Anja Roikonen sanoo. “Olen itsekin tehnyt aiemmalla työurallani esimiestyötä, ja minusta täällä Arffmanilla se on tosi modernia. Työntekijöillä vapautta ja itsenäisyyttä toteuttaa työtään. Tasa-arvo ja syrjimättömyys toteutuu oikeasti.” 

“Pidän myös opiskelijoista. Opiskelijat ovat hyvin ystävällisiä ja kohteliaita näissä kotoutumiskoulutuksessa, joissa nyt opetan“, Roikonen kertoo.

Aluksi ystävät ja kollegat ammattikorkeakoulussa ihmettelivät Roikosen töihin menoa eläkkeellä. Tämä muuttui, kun ihmettelijät alkoivat itsekin eläköityä. “Nyt he ovatkin alkaneet kysellä, miten sinne Arffmanille voisi päästä töihin!” hän naureskelee.

 
Harrastukset ovat tärkeitä työn vastapainoksi

Roikonen juoksi viimeisen maratoninsa Uudessa-Seelannissa 64-vuotiaana, mutta on edelleen aktiivinen ja kävelee aina kuin mahdollista. Uusimpana harrastuksena on viime vuonna löytynyt ikonimaalaus.

Vielä ei kuitenkaan ole aika jäädä kokoaikaiseksi ikonimaalariksi. Jos uusia työprojekteja tarjotaan, Anja Roikonen on taas valmis lähtemään!

Blog Anja Roikonen (1)

Anja Roikonen on esimerkki siitä, että työelämässä ei ole ikärajaa.

Teksti ja kuva: Saara Purtanen

Tags: #arffmankotoutumiskoulutusrekrytointityövoimakoulutus